På svenska  |   Sivukartta  |      |     
Tuikkujahtipalaute

Tuikkujahtipalautetta


Kivaa oli! Laskemisessa oli aika urakka...

Tuikkujahtiin osallistuttiin innokkaasti. Osa lapsista toi tuikkukuoria pussikaupalla, olivat valjastaneet mukaan sukulaiset ja naapuritkin. Hienoa, että näin suuri määrä hyötyjätettä saadaan oikeaan osoitteeseen. Tuikkukuorien laskeminen oli myös mieluisaa puuhaa =)

Hauskaa ja palkitsevaa on ollut.
Koko koulussa tajusimme kuinka hirveästi tuikkukuoria vain heitetään muun roskan joukkoon, kun kaikki eivät niitä kierrätä.
Tätä voisi tehdä uudemmankin kerran.

Kiva keräys, joka oli helposti toteutettavissa ja lasten mieleen.
Kiitos.

Oppilaat olivat innoissaan keräämisestä, hyvä idea.

Oppilaat innostuivat kovasti keräyksestä. Ylitimme tavoitteemme roimasti. Toivottavasti ensi vuonnakin järjestetään vastaava kisa!

7.-luokkalaiset innostuivat. Perheissä myös nuoremmet sisarukset keräsivä, joten saldo ei ole niin iso kuin ajattelimme.

Oppilaat olivat tosi innokaita keräämään tuikkuja. Niitä kerätiin omalta perheeltä ja mummunmamman kaimoilta. Ruttaaminen oli hauskaa, sitä halusivat kaikki tehdä.

Koettiin mukavaksi tavaksi kierrättää ja kilpailla.

Kaikki kuoret on siistitty ja steariinit on kerätty talteen. (Siivooja kiittää, kun kilpailu nyt päättyy! ;) )

Oppilaat keräsivät tuikkuja todella innolla ja valjastivat mummot ja vaarit, sedät ja tädit mukaan. Opekin innostui asiasta ja tallensin kaikki kuoret keräykseen, ja niitä oli paljon.

Osa oppilaista innoissaan keräsi jopa tutuilta.

Pikku veljet ja sisaret saivat suurimman osan, mutta kyllä nämäkin saivat kokoon jotakin.

Hieno keräys, joka toi oppilaita yhteen yli luokkarajojen ja kannusti myös mummoja ja vaareja kierrättämään.

Mukava tempaus, loi ryhmähenkeä varsinkin laskuvaiheessa!

Kilpailu oli kiinnostava ja hyödyllinen. Oppilaat innostuivat tuikkukuorien keräämisestä enemmän kilpailun edetessä. Oli mukava huomata, että luokkalaisten ystävät ja sukulaiset innostuivat auttamaan luokkaamme ja lahjoittivat kuoria keräykseen.

Oppilaat ovat keränneet, putsanneet, litistäneet ja laskeneet kuoria huippuahkerasti koko jakson ja tehneet aivan valtavan urakan näiden kanssa.

Mahtava keräys, puhuttu ahkerasti kierrätyksestä ja uusiokäytöstä.



© Rosk'n Roll Oy Ab - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy