På svenska  |   Sivukartta  |      |     
Tuikkujahdista kysyttyä

Tuikkujahdista kysyttyä:

Saavatko tuikkujen kuoret olla rutussa ja litistettyinä?
Tuikkukuoret saavat olla rutussa. Tuikkukuoret toimitetaan muun pienmetallin mukana murskattavaksi ja sulatettavaksi ja ne hyödynnetään metalliteollisuuden uusioraaka-aineena.

Kuinka tuikkukuoret tulee varastoida?
Tuikkukuoria voi säilyttää esimerkiksi jätesäkissä, mutta niin, että säkin sisältämä tuikkukuorien määrä on koko ajan selvillä (esim. määrän ilmaiseva lappu pussin päällä).

Kelpaako kisaan mukaan myös ulkoroihujen foliot?
Tuikkujahdissa kerätään vain loppuunpoltettujen lämpökynttilöiden alumiinikuoria. Ulkoroihujen folioita vastaanotetaan kaikilla Rosk’n Rollin ekopisteillä.

Onko tuikkukuorien oltava puhtaita? Haittaako pieni määrä steariinia kuoressa?
Vaikka tuikun polttaa loppuun asti, jää sen pohjalle helposti pieni määrä steariinia. Tämä ei haittaa, vaan kuoret kelpaavat sekä kilpailuun että kilpailuajan ulkopuolella pienmetallin keräykseen.

Pitääkö tuikkukuoren sydänosa irrottaa?
Tuikkukuoren sydänosaa ei tarvitse irrottaa.

Miksi tuikkujen metallikuoria kerätään vain Tuikkujahti-kilpailun yhteydessä?
Tuikkukuoria ei kerätä ainoastaan kilpailun yhteydessä, vaan ne kelpaavat aina lajiteltuina taloyhtiön jätekatoksen tai ekopisteiden pienmetallinkeräykseen.

Suhteutetaanko kerättyjen tuikkukuorien määrä luokan oppilasmäärään?

Kyllä. Tuloslomakkeelle ilmoitetaan kuitenkin kerättyjen tuikkukuorien yhteismäärä. Oppilasmäärä ilmoitetaan ilmoittautumislomakkeella ja tätä lukua käytetään tuloksen laskennassa.

Riittääkö pelkkä tuikkukuorien lukumäärän ilmoittaminen, jonka jälkeen opettaja toimittaa kuoret metallin keräykseen?
Osallistujien on säilytettävä metallikuoria siihen asti, kunnes ne noudetaan koululta tai annetaan ohjeet kuorien toimittamisesta metallinkeräykseen.

© Rosk'n Roll Oy Ab - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy