På svenska  |   Sivukartta  |      |     
Tuikkujahti

Tuikkujahti – kilpailu peruskoululaisille
(0 - 9 luokka)

Pienet metalliroskat kuten alumiiniset tuikkukuoret, jäävät helposti huomiotta jätteitä lajitellessa. Pienestä koostaan huolimatta ne ovat arvokasta metallituotteiden uusioraaka-ainetta. Innosta luokkasi lajittelemaan jätekuormasta alumiiniset tuikkukuoret talteen osallistumalla Tuikkujahtiin. Eniten tuikkukuoria kerännyt luokka palkitaan retkipäivällä.

Tuikkujahti on peruskoululaisten kilpailu, jonka voittaa eniten tuikkukynttilöiden alumiinikuoria/oppilas kerännyt luokka. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Rosk’n Rollin toimialueen (Hanko, Raasepori, Inkoo, Siuntio, Lohja, Karjalohja, Nummi-Pusula, Vihti ja Karkkila) peruskoulut. Vastaavaa kilpailua on käyty myös muutaman muun jätehuoltoyhtiön alueella Suomessa.

Keräyskilpailun tavoitteena on aktivoida koululaisia tarkkailemaan kulutus- ja lajittelutottumuksiaan. Tuikkujahti kannustaa samalla luovuuteen ja verkostoitumiseen käytettyjen tuikkukuorien etsinnässä. 

 

Kilpailun säännöt

Ketkä saavat osallistua?
Kilpailuun voivat osallistua kaikki peruskoulujen luokat Rosk’n Rollin toimialueella. Myös yhdysluokat voivat osallistua. Oppilaita kilpailuun osallistuvassa ryhmässä saa olla enintään 40. Ilmoittautumisaika on päättynyt marraskuun viimeinen päivä.

Mitä kerätään?
Kilpailussa kerätään käytettyjen tuikkukynttilöiden metallikuoria.

Kilpailuaika ja keräystuloksen ilmoittaminen
Kilpailuaika on 1.11.2011 - 31.1.2012. Kilpailuun on ilmoittauduttava marraskuun aikana. Keräystulos ilmoitetaan nettilomakkeella viimeistään 31.1.2012. Lomake avautuu maanantaina 16.1.2012. Kilpailijaluokan on säilytettävä metallikuoria, kunnes Rosk’n Roll noutaa ne tai antaa ohjeet kuorien toimittamisesta metallinkeräykseen.

Voittajan ja tuloksien julkistaminen
Kerättyjen tuikkukuorien määrä suhteutetaan luokan oppilasmäärään. Voittaja on luokka, joka kerää eniten tuikkukuoria/oppilas. Voittaja ja tulokset julkistetaan maanantaina 6.2.2012.

Palkinnot
Eniten tuikkukuoria keränneelle luokalle palkintona on koulupäivän mittainen linja-autoretki, jonka kohteina ovat Munkkaan jätekeskus ja Virkistysuimala Neidonkeidas. Munkkaan jätekeskuksessa luokalle on toiminnallista ohjelmaa ja retkievästarjoilu. Olemme voittajaan yhteydessä tuloksen ratkettua. Kaikki kilpailijaluokat saavat osallistumisestaan muistoksi diplomin. Voittajan lisäksi muita kilpailussa hyvin menestyneitä luokkia palkitaan.

Lisätietoa
neuvonta@rosknroll.fi
020 690 155

Kilpailuintoa toivoen
Rosk’n Roll Oy Ab

 

Lue lisää:

Tuikkujahdin tulokset

Tuikkujahdista kysyttyä

Tuikkujahtiin osallistuvat koulut

Tietoa alumiinista

Tuikkujahdilla on valtakunnallinen Facebook-sivu. Siellä voi käydä jakamassa kokemuksensa Tuikkujahdista www.facebook.com/tuikkujahti.

© Rosk'n Roll Oy Ab - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy