Ympäristöpolitiikka
- Olemme mukana vähentämässä jätteiden ympäristöä pilaavia vaikutuksia ja edistämässä luonnonvarojen ja energian säästöä.
- Noudatamme kaikkia määräyksiä ja sitoumuksiamme. Toimimme ympäristömyönteisesti ja vastuullisesti huomioiden myös terveys- ja turvallisuusnäkökohdat.
- Vahvistamme jatkuvasti ammattitaitoamme ja valmennamme myös vaikutuspiirissämme olevia jätehuollon toimijoita osallistumaan ympäristötavoitteidemme toteuttamiseen.
- Aloitteellisella, avoimella ja luotettavalla tiedottamisella lisäämme ympäristötietoisuutta ja mahdollisuuksia rakentavaan vuorovaikutukseen eri sidosryhmien kanssa.
- Osallistumme aktiivisesti toimialan kehittämiseen ja parhaan taloudellisesti saatavilla olevan tietämyksen ja teknologian hyödyntämiseen.
- Toimintamme ennakoiva ja tavoitteellinen kehittäminen on koko henkilöstön vastuulla.
Ympäristövaikutukset
Jätteiden kaatopaikkakäsittely aiheuttaa metaanipäästöjä ilmaan ja voi vaikuttaa pinta- ja pohjavesiin.
Kaatopaikkajätteen loppusijoituspaikoilta Munkkaanmäeltä kerätään kaatopaikkakaasua, jota käytetää Munkkaan jätekeskuksen tilojen lämmittämiseen. Ylimääräinen kaasu poltetaan soihtupolttimessa, jossa kasvihuonekaasu metaani saadaan muutettua haitattomammaksi hiilidioksidiksi.
Jätekeskuksen vesien hallintaa on parannettu usean vuoden ajan kehittämällä likaisten vesien keräystä ja ohjaamalla puhtaat vedet pois alueelta. Vanhoja läjitysalueita suljettaessa estetään sadeveden pääsyä jätteisiin ja siten likaisten suotovesien muodostumista. Suotovesien määrä on puolittunut vuodesta 2000. Huhtikuusta 2005 on jätekeskuksessa toiminut oma käänteisosmoosiin perustuva jätevedenpuhdistamo, joka on puhdistanut neljännneksen jätevesistä reilusti lupa- ja tavoitearvoja tehokkaammin. Loput vedet ovat menneet kaupungin jätevedenpuhdistamolle.
Jätekeskuksen pohja- ja pintavesiä tarkkaillaan säännöllisesti, samoin seurataan hajuhaittoja ja haittaeläimiä.