På svenska  |   Sivukartta  |      |     
Kompostointiohjeet

Kompostissa pieneliöt maaduttavat biojätteen mullaksi. Kompostointi on paitsi mainio tapa tuottaa itse puhdasta, ravinteikasta multaa, myös merkittävä keino vähentää kaatopaikkajätettä ja kaatopaikan metaanipäästöjä - siis teko ympäristön hyväksi.

Kompostori

Ruuantähteiden kompostointiin tarvitaan lämpöeristetty ja haittaeläimiltä suojattu kompostori, joiden malleja voi tutkia markkinakatsauksesta. Yhden perheen biojätteitä varten tarvitaan 150-400 litran kompostori, yhden perheen bio- ja puutarhajätteitä varten vähintään 400 litran kompostori ja 10 huoneiston kerros- tai rivitalon biojätteille vähintään 500 litran kompostori. Kompostori toimii hitaasti, kun kompostoitavaa on vähän - "kimppakompostori" naapurin kanssa voisi olla toimivampi ratkaisu.

Kompostorin voi myös rakentaa itse. Siihen voi rakentaa väliseinän, jolloin saadaan tavallaan kaksi kompostoria saman kannen alle.

Kompostin paikka

Jätehuoltomääräysten mukaan kiinteistöllä saa kompostoida siellä muodostuvaa bio- ja puutarhajätettä. Komposti on sijoitettava, rakennettava ja hoidettava niin etteivät haittaeläimet pääse siihen eikä siitä aiheudu haittaa terveydelle tai ympäristölle.

Biojätettä varten kompostorin pitää olla lämpöeristetty. Minkäänlaista kompostia/kompostoria ei saa sijoittaa 15 metriä lähemmäksi kaivoa tai ilman naapurin suostumusta 5 metriä lähemmäksi tontin rajaa.

Komposti viihtyy varjoisassa paikassa paremmin kuin suorassa auringonvalossa. Valitse paikka, johon pääsee helposti myös talvioloissa.

Biojätteen kompostointi

Biojätteen kompostointia varten tarvitset lämpöeristetyn kompostorin lisäksi seosainetta, sille säiliön ja annostelukauhan, biojäteastian keittiöön, sekä työvälineen (talikon tai lapion) sekoittelua varten.

Kerää biojäteastiaan keittiötöissä kertyvät, maatuvat jätteet: kahvinporot suodattimineen, teepussit, hedelmien, kasvisten ja kananmunien kuoret, ruuantähteet ja pilaantuneet ruuat, taloupaperi ja paperiset lautasliinat, huonekasvien kappaleet ja ruukkumulta sekä sienten ja marjojen perkuujätteet.

Seosaineita saat sekä omasta puutarhasta että kaupasta. Pihan haravointijätteistä seosaineeksi sopivat kuiva ruoho ja puunlehdet. Hakettamalla saat hyvää seosainetta pensaiden ja puiden leikkujätteistä. (Lehtipuun hake on tähän tarkoitukseen parempaa kuin havupuun, joka hajoaa huomattavasti hitaammin.) Säkeissä myytävä komposti- ja huussikuorike sitoo hyvin hajua ja kosteutta ja sopii huokoisen rakenteensa ansiosta kompostointiin mainiosti. Sitä voi myös sekoittaa omasta puutarhasta kertyviin seosaineisiin. Vanhan kompostin maatumattomat osat toimivat hyvin myös kypsymässä olevan kompostin seosaineena.

Laita ensimmäiseksi kompostorin pohjalle noin kymmenen sentin kerros esimerkiksi pieniä risuja ja seosainetta. Tyhjennä biojäteastian sisältö niiden päälle mieluiten päivän, parin välein. Peitä talousjätteet aina seosaineella, joka parantaa kompostin ilmavuutta sekä sitoo kosteutta ja typpeä. Kompostia kannattaa pöyhiä kerran tai kaksi kuukaudessa, jotta erityyppiset jätteet sekoittuvat keskenään ja jätteet siirtyvät reunoilta kuumimpaan keskiosaan.

Mikäli kompostoriin tulee talvella vain vähän ravinnepitoista jätettä, sen lämpöeristys ei ole kovin hyvä tai kompostimassaa on hyvin vähän, saattaa kompostimassa jäätyä. Se ei sinänsä ole haitallista. Käynnistymistä voit edistää sään lämmetessä esimerkiksi upottamalla kompostoriin vuorokaudeksi kuumalla vedellä täytettyjä muovipulloja.

Jos kompostori alkaa täyttyä, eikä kompostimassa ole maatunut "kypsäksi", voi maatumista jatkaa jälkikompostoinnilla. Jälkikompostoinnin voi tehdä joko lämpöeristämättömässä kompostorissa tai kuivuudelta ja sateelta suojatussa aumassa. Suojaksi käy noin 10 cm:n multa- tai turvekerros.

Puutarhajätteen kompostointi

Puutarhajätteiden kompostointia varten riittää edullinen, eristämätön kompostori tai kehikko, jonka käyttöä edellytetään taajama-alueella. Haja-asutusalueella puutarhajätteet voi kompostoida aumassa. Aumakompostointi onnistuu parhaiten, kun auma on korkeudeltaan ja leveydeltään noin metrin mittainen.

Laita puutarhajätekompostin pohjalle esim. haketta, kaislaa tai pieniä risuja turvaamaan kompostin ilmansaantia. Muista kuitenkin, ettei ilmava pohjakerros auta, jos teet kompostikasasta liian tiiviin. Kasaa komposti kerroksittain, vuorotellen kosteita, typpipitoisia ja karkeita, hiilipitoisia jätteitä.

Ripottele kerrosten väliin muutama lapiollinen multaa tai vanhaa kompostia. Ne auttavat kompostia sitomaan kosteutta ja tuovat kompostiin välttämätöntä pieneliökantaa. Voi myös lisätä typpeä vaikkapa kompostiherätteenä tai kanankakkana.

Mikäli jätteet ovat kuivia, kastele kompostia jo kasausvaiheessa. Valmista kompostia on vaikea saada kastumaan tasaisesti. Tee kasakomposti riittävän suureksi, jotta se jaksaa pitää palamista yllä. Kasakompostin sopiva leveys on 1,5 - 2 m ja korkeus 1 - 1,5 m. Pituutta kasalla voi olla tarpeen mukaan.

Kun komposti on sopivan kokoinen, se on hyvä peitellä noin 10 cm:n multa- tai turvekerroksella.

Huussijätteen kompostointi

Kuivakäymälästä tyhjennettävä huussijäte voi olla vain osin kompostoitunutta, kuivattua, tai jopa pakastettua. Se täytyy jälkikompostoida. Huussijätteen jälkikompostointi sujuu samoilla periaatteilla kuin muukin biojätteen kompostointi.


Pikavinkkejä pikkupulmiin

Kompostoitumisen hoitaa luonto, mutta hoitoakin komposti tarvitsee. Tavallisesti kompostori toimii, kun vain muistat lisätä ruokajätteiden joukkoon seosainetta. Näin pieneliöillä on suotuisa määrä happea ja sopivia ravinteita, erityisesti hiiltä ja typpeä. Pöyhi kompostia silloin tällöin, jotta se pysyy ilmavana.

Pienin pulmiin auttavat usein helpot niksit:

- komposti haisee: sekoita hyvin, lisää seosainetta (mielellään kuoriketta)
- kompostissa liikkuu muurahaisia: kompostimassa on liian kuivaa, lisää muutama litra vettä, kääntele (muurahaiset eivät ole vaarallisia)
- kompostissa näkyy toukkia: kastele kuumalla vedellä esim. sumutinpulloa apuna käyttäen, sekoita, peitä pinta ja ruuantähteet seosaineella
- komposti jäätyy: anna jäätyä ja jatka kompostorin käyttöä - toiminta alkaa taas keväällä ilmojen lämmetessä

Kompostoinnista saat lisätietoa Rosk'n Rollin jäteneuvonnasta p. 020 690 155 ja kysymyksiä voit lähettää osoitteeseen neuvonta(at)rosknroll.fi. Voit myös tilata maksuttoman Kompostointioppaan.

© Rosk'n Roll Oy Ab - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy