Joulu tuo vipinää ja vaihtelua myös jätehuoltoon

18.12.2018 Tiedote

Joulu aiheuttaa muutoksia jäteasioissa sekä kotona että jätehuoltoyhtiössä. Jouluna jätettä syntyy kodeissa usein tavallista enemmän ja toisaalta juhlapyhät tuovat muutoksia jäteastioiden tyhjennysaikatauluihin ja jäteasemien aukioloihin. Hyvällä suunnittelulla voi ehkäistä jätteen syntyä sekä välttää ruuhkat jäteastialla.

Muutoksia jäteastioiden tyhjennyspäivissä

Tänä vuonna jouluaaton ma 24.12. ja joulupäivän ti 25.12. tyhjennykset tehdään jo edeltävänä viikonloppuna 22.–23.12. Välipäivien 26.–29.12. tyhjennykset tehdään normaalin aikataulun mukaan tai yhden päivän viiveellä. Uudenvuodenpäivänä 1.1. jäteautot eivät ole liikenteessä ja jätteet tyhjennetään vuoden 2019 ensimmäisellä viikolla päivää normaalia myöhemmin.

Joulukuuset hyötykäyttöön

Rosk’n Roll kerää joulukuuset biojätekeräykseen kuuluvilta yli 5 huoneiston rivi- ja kerrostalokiinteistöiltä. Asukkaat voivat jättää kuuset jätekatoksen läheisyyteen, lukollisen katoksen ulkopuolelle viimeistään 13.1.2019.

Kuusia vastaanotetaan maksutta kaikilla Rosk’n Rollin jäteasemilla niiden aukioloaikoina. Itä-Uudellamaalla on lisäksi kuusenkeräyspisteitä, joiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.rosknroll.fi/kierratystieto/joulun-jatteet/ .

Jäteasemat ovat suljettuina 24.–26.12.2018 sekä uudenvuodenpäivänä 1.1. ja loppiaisena 6.1.2019. Muulloin jäteasemat palvelevat normaalisti.

Vinkkejä vähäjätteiseen jouluun

Lisää tietoa jätehuollon aikatauluista sekä joulun ajan lajitteluvinkit löytyvät Rosk’n Rollin kotisivuilta osoitteesta http://www.rosknroll.fi/kierratystieto/joulun-jatteet/ . Sivustolta on myös tulostettavissa joulun jätteiden lajitteluohje esimerkiksi taloyhtiön ilmoitustaululle.

Rauhallista joulua, myös jäteastialle!